Olin pitkästä aikaa käymässä tontilla, jossa olikin tapahtunut paljon sitten viimenäkemäni. Ensinnäkin melkein kaukki tavarat, joita talon rakentamiseen tarvii, on jo tontilla. Ja anturoiden tekoa on jo aloiteltu sielä. Tämä kuva on olohuonenn kohdalta otettu suunnilleen.
Tässä samapaikka kuvattuna kallion reunalta, eli selkä tielle päin. Noiden puiden takana on muuten melkoinen kallio jyrkänne. Jossa on kuulemma vessa systeemi.
Näistä kasoista sitten piätis talon alkaa syntymään.
Oli mukava käydä katselemassa, kun liha oli uunissa paistumassa kotona sillä välin. Oli mukava mennä kotiin sitten syömään. Tämä viikko ollaan vauvan kanssa täällä kotona sairaasteltu, eikä siksi olla oltu tontilla. Nyt onneksi on jo kummatkin terveempiä, vaikka itellä meinaa olla univelkaa melkoiset määrät. Sen takia käsityötkin ovat olleet tauolla hetken.
Maidän vauva tykkää muuten olla vaunuissa hyssytettävänä.
perjantai, 6. huhtikuu 2007
Kommentit