Jipii. Vihdoin olen saanut hommatuksi kameran tänne kotiin. Kun se pitkään oli Hyvinkäällä. sitten kun vielä sain kameran ja uuden koneen toimimaan yhdessä, niin saa kuvia laitettua. Elikäs tässä meidän pihasta kuvia. Ylös ei enää periaatteessa kannata tulla autolla, vaikka siitä melkein pääsee paremmin kuin ennen. Etu piha kasvoi siis isommaksi. Ja mäki jyrkkeni noin jyrkäksi.

 

1840795.jpg

Sitten pihalle on ilmestynyt tollanen varasto, johon on kaikki työkalut ja muut laitettu. Tarkoitus olisi myös osa puista laittaa suojaan. Toi toinen mökki on oikeastaan kohta tyhjä, joten siihen pystyy tekemään sitten puusaunan, kun sisällä on vain sähkösauna. Multaa on tännekin levitetty.

1840797.jpg

 

Kodinhoitohuoneen ovenluona on piha kanssa kasvanut, puut on siirretty pinoon ja muutkin roskat ja romut siivottu. Ja multa on levitetty kanssa. Tasoittaa vaan pitäisi, että saa kylvettyä nurmikon. Huomatkaa noi pitkospuut jotka johtaa varastolle. :) Toi valkoinen mytty on suodatuskangasta. Toi puupino jäi vähän tielle, mutta sitä ei oikein saanut siirrettyäkään mitenkään.

 

1840799.jpg

 

Taka piha on tasoitettu ja siivottu ja osaan kohtaa on jo nurmikkokin kylvetty. Aluperin olisin halunnut jonkun kivihommelin vaan tänne taakse, mutta kun tuota multaa saatiin niin oli sama laittaa nurmikko tännekin.

1840800.jpg

Eli tämännäköisen perunapellon keskellä meidän talo nykyään on. Hommaa riittää, mutta pikkuhiljaa alkaa näyttää pihalta.